Avioliitto on ollut olemassa jo paljon ennen kristinuskon muodostumista. Avioliitto on ollut olemassa jo ennen kristinuskon edeltäjänkin, esim juutalaisen uskonnon, muodostumista.

Avioliitto on ollut ja on olemassa erittäin monissa muissakin kulttuureissa kuin kristinuskon, juutalaisuuden tai edes niiden kanssa kosketuksissa olleiden kulttuuripiireissä. Avioliitto on ollut olemassa sellaisissa kulttuureissa joiden on rehellisesti katsoen mahdotonta sanoa saaneen avioliitosta tietoa miltään kristityiltä.

Onkin aivan selvää että avioliitto ei kuulu kristittyjen eikä kristinuskon omistukseen. Jos ja kun väittävät avioliitosta määräämisen kuuluvan kristityille, tai kristinuskolle, he valehtelevat ja todellisuudessa yrittävät varastaa avioliiton.

 

Avioliitto on maallinen asia.

 

 

 

Kahden erinimisen pariliiton systeemi:

En välttämättä itse ole kahden erinimisen pariliiton kannattaja, vaikka ne erilliset pariliitot miten järjesteltäisiin. Mutta seuraavassa idea jonka ehkä voisin hyväksyä jos se nimenomaan seuraavanlaisena toteutettaisiin.

Olisi kahden eri lain säätäminä kaksi erillistä avioliittoa, nimittäin avioliitto ja kristillinen avioliitto.

Avioliitto olisi avoinna kaikille pareille, myös samaa sukupuolta oleville. Sen sijaan kristillinen avioliitto olisi avioliitosta nimeltään erillinen instituutio, jonka solmimiseen vaaditaan osapuolten yhteinen nimenomainen suostumus, ja joka

- merkittäisiin väestörekisteriin liiton osapuolille nimenomaan kristillisenä avioliittona. Väestörekisteritieto olisi julkinen. Sitä ei missään tilanteessa käsiteltäisi arkaluonteisena tietona. Kristitythän ovat ylpeitä kristillisyydestään. Esimerkiksi työnhaussa työnantajat saisivat tietää että nämä ja nämä hakijat elävät kristillisessä avioliitossa, eivät normaalissa tavallisessa avioliitossa.

- on sitova ja avioero mahdoton. Tämä johtuisi kristillisen avioliiton teologisista perusteista, joissa avioerot tavataan dissata. Kun kerran on mennyt kristilliseen avioliittoon, ei siitä ole eroamismahdollisuutta, vaan sitä on kaikissa olosuhteissa pakolla kestettävä. Kunnes kuolema erottaa.

- edellyttää kymmenysten maksamista. Kristillisessä avioliitossa elävän avioparin on raamatullisten perinteiden nojalla maksettava kymmenesosa tuloistaan seurakunnalle. Nimenomaan vähintään siis kymmenys eli 10% - vähennyksiä ei saa tehdä (sillä vähennykset katsotaan maalliseksi ketkuiluksi) ja vähempi katsotaan kristillisten velvoitteiden lusmuiluksi ja sitäpaitsi sitten suorittamaton puuttuva määrä peritään ulosotolla, maksukyvyttömältä pakkotyön muodossa ja lusmuilijalle aina langetetaan julkinen kirkonkirous.

- edellyttää avioliiton todisteellista konsummaatiota. Kristillinen teologia on aikanaan vuosisatojen ajan katsonut että kristillinen avioliitto on voimassa vasta kun aviopuolisot ovat kopuloineet keskenään. Todisteellisuus järjestetään niin että todistajat katselevat kun aviopari menee yhteiseen vuoteeseen ja ryhtyvät raamatullisessa mielessä tuntemaan toisensa. Näin asian todistaminen tehtiin Suomessa myöhäiskeskiajallakin. Varmemmaksi vakuudeksi kopuloinnin jälkeen jotkut kokeneet todistajamatroonat tarkistavat fysiologisesti että vaimo ei enää ole neitsyt. Tätäkin testausta perinteisesti käytettiin. Myös oli tapana että neitsyen häissä hääyön jälkeisenä aamuna asetettiin häävuoteen verinen lakana julkisesti nähtäville hääpaikalla. Verinen se oli siksi että neitsyyden menettäminen tyypillisesti tuotti vuoteessa verijäljet.

- on este adoption saamiseen. Kristillisen avioliiton aviolapsen pitää syntyä avioliitossa (avioliiton aikana tai noin 9 kk sisällä vaimon leskeytymisestä), kristillisen avioliiton vaimon synnyttämänä. Kaikki muu lapsenhankkiminen (kuten adoptoiminen ja muukin) on kristillisten avioliittojen näkökulmasta synnillistä. Moderni perustelu tälle adoptiokiellolle on sekin, että yhtään lisää lapsia ei altisteta perheympäristössä uskonnon toisinaan vahingollisille vaikutuksille, eikä ainakaan niitä lapsia altisteta jotka eivät synny kristilliseen avioliittoon. Pitää ajatella lasten parasta.

Tietenkään ketään työnantajaa ei rangaistaisi ainakaan siitä että jättää palkkaamatta työhön hakijan joka on kristillisessä avioliitossa. Työnantajilla pitää olla oikeus arvioida työnhakijoiden järkevyyttä täytettävinä oleviin työtehtäviin, eikä dokumentoitu kristillisyys yleensä ainakaan lisää nk järkiperäisyyspisteitä eikä anna erityisen positiivista kuvaa sellaisen hakijan kyvystä käsittää mielikuvituksen ja todellisuuden välisiä eroja.

Kun kristillisen avioliiton merkintä väestörekisterissä auttaisi työnantajia arvioimaan nykyistä paremmin työnhakijoiden todellisuudentajua ja järkiperäisyyttä, olisikin odotettavissa että kristillisissä avioliitoissa elävät vähitellen keskittyisivät sellaisiin työtehtäviin ja sellaisille palkkaustasoille, joissa ei niin erityisesti tarvita todellisuudentajua eikä järkiperäisyyttä.