Ihan viime aikoina,

Kokoomuksen puheenjohtaja Alex Stubb julisti omiksi ja puolueensa poliittiseksi perustaksi Kodin, Uskonnon ja Isänmaan. Ja korosti juuri kristinuskoa haluamansa yhteiskunnan tärkempänä asiana.

Keskustapuolue ilmoitti tänään, että sen hyväksymä vaaliohjelma merkitsee, että Keskustapuolue ajaa keskioluen viemistä pois päivittäistavarakaupoista ja myytäväksi pelkästään Alkoon.

 

Näillä linjauksillaan puolueet ovat todellakin osoittaneet, mistä ne haluavat ja etsivät äänestäjiä jatkossa. Tähän saakka noita tärkeinä pitävä puolue on ollut Kristillisdemokraatit. Sillä on tähän saakka ollut tietty äänestäjäosuus, jota minä en rehellisesti sanoen voi pitää kovin isona. Vaikka KD ei ole puolueena poistunut mihinkään, selvästi Kepu ja Kokoomus ovat nähneet että äänestäjien saaminen kristillisdemokraattien takaa on nyt tärkeintä isoille porvaripuolueille. Sen sijaan sekä Kepu että Kokoomus ovat nähtävästi hyvin halukkaita ja valmiita luopumaan kaikista niistä äänestäjistä jotka eivät kannata keskioluen viemistä pois päivittäistavarakaupasta tai kristinuskon käyttämistä politiikan ja yhteiskunnan perustana.

Toivon että valistuneet äänestäjät hylkäävät sekä Kokoomuksen että Kepun.

 

Liberaalinen puolue ei todellakaan lähde kannattamaan kristinuskoa suomalaisen yhteiskunnan eikä politiikan perusarvoksi eikä kannata keskioluen viemistä pois päivittäistavarakaupasta. Jätämme sellaiset vastenmieliset tavoitteet noille uskonnollis-konservatiivisille puolueidelle, Kokoomukselle ja Kepulle.

 

Kim Sjöström

liberaalisen puolueen ehdokas