Jotkut tuomioistuinkokoonpanot ovat byrokraattien keskinäisen korruptioverkoston hallussa eikä esimerkiksi työläinen voi päästä oikeuksiinsa.

 

Tuore esimerkki tästä on erään hovioikeuden ratkaisu. Kun vastaajana eli mielestäni syyllisenä oli tapauksessa nimenomaan julkisoikeudellinen toimija eli kuntayhtymä, siis byrokraattien yksi haarake, ja se oli yhden sijaishoitajan noin viiden vuoden työnteon toteuttanut ketjuttamalla työsopimuksia yhteensä 56 kertaa, niin hovioikeudesta nyt sitten löytyi hyvin byrokraattimyötämielinen, mielestäni kirkkaan epäoikeudenmukainen hovioikeustuomarikokoonpano joka (eettisesti niin alas) vajosi selittämään että kuntayhtymän menettely oli ollut laillista, ja antoi moisen mielipiteensä mukaisen tuomion jutussa.

(Mikään järjissään oleva yksityinen yritys ei olisi ajanut itseään niin byrokraattiseen suohon että olisi tehnyt yhteensä 56 erillistä, perättäistä työsopimusta. Pidän myös varmana, että mikä tahansa yksityissektorin yritys olisi saanut tuomioistuinlaitokselta kirkkaan tuomion 56 työsuhteen ketjuttamisesta 5 vuoden aikana - jolloin nyt käsillä oleva hovioikeusratkaisu näyttäytyy juuri sellaisena kuin se onkin, eli julkissektorin byrokraattishenkisten keskinäiseltä suorastaan salaliitolta oikeusturvan murentamiseksi jossa on mukana hovioikstuomareita. Hovioikeus on ihan selvästi halunnut kirjoittaa julkissektorin byrokraattisille työnantajille erityisen etuoikeuden, etuoikeuden byrokratian kautta rikkoa lain henkeä. Yksityinen työnantaja olisi vastavata tekosarjasta saanut tuomion.)

 

Mielestäni tuo hovioikeusratkaisu on oikeusmurha. Tuossa hovioikeuskokoonpanon tuomarit eivät nähneet metsää puilta.

Tuomarin viran keskeinen pätevysvaatimus on oikeudenmukaisuus. Jo vuosisatojen ajan, maamme lainsäädäntö on aivan harkitusti ja tarkoituksella ja viestiäkseen keskeisen asian, kirjaimellisesti kirjoittanut että tuomarin viran kelpoisuutena vaaditaan että tuomari on oikeudenmukainen.

Oikeudenmukaisuutta on tietenkin vaikeahkoa mitata tarkasti, mutta kyllähän oikeudenmukaisuuden puute silloin on selvää kun räikeän epäoikeudenmukainen lopputulos näkyy.

Tuo oikeusjuttu on vielä muutoksenhakukelpoinen. Siihen voi saada valitusluvan, jos Korkein oikeus myöntää. Korkeimmalla oikeudella on siis mahdollisuus korjata epäoikeudenmukaisuus.

Mutta Korkeimmalta oikeudeltakaan ei nykyään enää kannata odottaa sen enempää järkeä kuin oikeudenmukaisuuttakin. Korkein oikeus on viime vuosikymmenien varrella ja etenkin pikkubyrokraattitaustaisen Pauliine Koskelon kaudella "kunnostautunut" saamalla itse tuomioita ihmisoikeusloukkausten tekemisestä. Maan tapa on että suurista ihmisoikeusrikollisista tehdään ihmisoikeustuomareita. Korkein oikeus on kehittynyt todella laiskaksi ja piittaamattomaksi byrokratianäpertelijäksi (Kyllä. Kehittynyt. Syöpäkin kehittyy.) ja huolimattomiakin usein ovat. Korkeimmalta oikeudelta ei yleensä ollenkaan heltiä valituslupia juttuihin joissa kyse on oikeudenmukaiseksi korjaamisesta. Nämä kun ovat eräiden tuomareiden omasta itsekkäästä näkökulmasta kiusallisia ja viheliäisiä, tehokasta oikeussuojan antamista vaativia juttuja, joissa ei tuomari pääse toteuttamaan omaa nilkkiyttään. Monet tuomarit ovat jo selkäytimeltään sitä vastaan että tehokasta oikeussuojaa ylipäänsä annettaisiin ihmisillle. Hovioikeustuomareille ja Korkeimman oikeuden tuomareille nilkkiysvaltaa on kasattu valtavat määrät sillä että niissä juttuihin erittäin usein nykyään ensin joutuu anomaan luvan - ja nilkit pääsevät toteuttamaan itseään sillä että saavat sisäisen ilon evätä luvan. Vaikka evääminen olisi suorastaan lainvastaistakin (eikä vain epäinhimillistä ja epäeettistä).

 

Viime aikoina, monet tuomarit ovat jättäneet toiminnassaan ja elämässään unholaan tuon velvollisuutensa, että pitää olla oikeudenmukainen. Tämä on eräs vakava haavoittuvuuskohta Suomen oikeuslaitoksessa.