Uskonnon tueksi on vaikea löytää järkiperusteita, jotka kestäisivät vapaassa ja avoimessa keskustelutilanteessa. Tällaisen järkiperusteita vailla olevan näkemyksen ylläpitäminen vaatii yhteiskunnassa tarjolla olevan informaation rajoittamista ja yhteiskunnallisen keskustelun kapeuttamista.

Poliitikkojen tekopyhyys ja vilpittömyyden puute ovat aikamme demokratian vakavia ongelmia. Esimerkiksi tutkija Kuran: ”Jos asioista perillä olevat yksilöt pitävät ajatuksensa omassa tiedossaan, he köyhdyttävät julkista keskustelua. Tämä vahingoittaa yhteiskunnan kykyä tuottaa kompromisseja ja uudistuksia. Tällöin jopa jotkut laajaa kannatusta nauttivat näkemykset voivat näyttää sellaisilta, joita ei pystytä julkisesti puolustamaan. Näissä olosuhteissa myös yksityinen ajattelu näivettyy, mikä saa ongelmat näyttämään ratkaisemattomilta. Niinpä yhteiskunta voi joutua maksamaan valtavan hinnan sosiaalisesta paineesta, joka saa ihmiset vääristelemään arvojärjestystään, arvojaan ja tietoaan. Yleisenä sääntönä voidaan sanoa, että vähemmän ponnistuksia käytetään etsittäessä ratkaisua sellaisiin ongelmiin, joiden osalta julkinen keskustelu elää rajoittavien reunaehtojen alaisena, kuin niiden ongelmien pohtimiseen, joita ihmiset voivat pohtia rehellisesti vaarantamatta mainettaan. Vaikka pohdintaa ja harkintaa edistävät ja helpottavat instituutiot ovat olennaisia demokratialle, niiden käyttökelpoisuus on rajoittunutta, sikäli kuin yksilöitä pakotetaan sensuroimaan itseään. Parhaimmillaan tällaiset instituutiot tarvitsevat täydennyksekseen laajalle levinneen vilpittömyyden etiikan, joka synnyttää velvollisuuden ilmaista omat poliittiset vakaumuksensa julkisesti sekä itsekunnioituksesta että kiinnostuksesta muiden hyvinvointiin. Tämä lisäisi kunnioitustamme toisten totuudenmukaiseen mielipiteenilmaisuun jopa silloin, kun he kannattavat päämääriä, joita itse vastustamme.”

Poliitikkojen vilpittömyys murenee helposti sosiaalisen paineen alla ja vilpittömyyden mureneminen puolestaan estää demokratian toimintaa ja johtaa huonosti perusteltuihin yhteiskunnallisiin ratkaisuihin.

Kun julkisuudessa käytävä keskustelu rajoittuu pinnallisten uskonnollisten lauseiden toistamiseen syvällisen analyysin ja vilpittömän keskustelun kustannuksella, ja kun näitä iskulauseita toistetaan samalla tavalla yksipuolisesti väritettyinä, syntyy niin sanottuja julkisuustulvia. Uskonnolliset ja konservatiiviset tahot, jotka manipuloivat julkisen keskustelun sisältöä, pyrkivät saamaan aikaan julkisuustulvia edistääkseen omia poliittisia ohjelmiaan. Uskonnon opeista johdetut lainsäädännölliset tavoitteet ovat voineet saada laajaa kannatusta ilman järkiperusteita, koska sen tueksi on suurella maipulaatiolla onnistuttu luomaan tehokkaita julkisuustulvia.Timur Kuranin ja Cass Sunsteinin mukaan julkisuustulva on itseään vahvistava kollektiivinen mielipiteenmuodostuksen prosessi. Kun tietty näkemys, esimerkiksi uskonnollinen näkemys jostakin ihan maallisesta asiasta, saa julkisuudessa suhteettoman paljon huomiota, sen merkitys ylikorostuu ihmisten ajatuksissa niin paljon, että prosessi voi lopulta johtaa yhteiskunnan massailluusioon. Poliittisesti korrektissa tai nk uskonrauhan rikkomisen rangaistusuhkan alaisessa keskustelussa kyseinen asia voidaan ilmaista vain tietyssä valossa, mikä yksipuolistaa näkökulmaa. Vain harva poliitikko enää julkisuudessa puolustaa vastakkaista, maallista, järkevää näkemystä. Ne, jotka vielä uskaltautuvat ilmaisemaan maallisia näkemyksiä, leimataan kielteisillä leimoilla.

Kun maallisia, uskontokriittisiä mielipiteitä esittävien ihmisten kannanotot on leimattu, tarjolla oleva informaatio ja mielipiteet kapeutuvat. Näin syntyvät informaatio- ja mielipidevirrat johtavat kasvaessaan ja kiihtyessään vähitellen tilanteeseen, jossa on lopulta olemassa vain yksi hyväksytty mielipide, se luterilaisten hurahtaneiden mielipide, ja kaikki sitä vastustavat ovat moraalisesti epäilyksenalaisia.

Kaikki isojen puolueiden poliitikot julistavat yhtä oikeaa oppia ja pelkäävät antaa tilaa vastakkaisille näkemyksille. Näin kehittyneet informaatio- ja mielipidetulvat vievät kaikki mukanaan lähes vastustamattomalla voimalla ja ne ohjaavat myös yhteiskunnallista päätöksentekoa.

Hurskastelevien poliitikkojen aikaansaamien julkisuustulvien vaikutuksesta ihmiset alkavat peittää todellisia ajatuksiaan sikäli kuin ne eivät ole vallitsevan muodin mukaisia. Tällöin käynnistyy prosessi, jota kutsutaan nimellä arvojärjestyksen vääristeleminen (preference falsification). Kun yhä useampi poliitikko välttelee ilmaisemasta todellisia näkemyksiään, poliittisesti korrekti m uskontoperustainen mielipide saa lisää valtaa. Poikkeavat näkemykset häviävät vähitellen julkisesta keskustelusta. Tämän seurauksena yhteiskunta vähitellen ajautuu kohti massailluusiota: koko yhteiskuntaa alkavat hallita mielikuvat, jotka ovat irrallaan todellisuudesta, koska pelkästään uskonnollisella tavalla ajattelevat enää ilmaisevat todellisia ajatuksiaan kyseisestä asiasta. Vaikka keskusteluun osallistujille annetaan periaatteessa oikeus ilmaista mielipiteensä, sosiaalisen maineen menetyksen uhka tekee poliitikot haluttomiksi ilmaisemaan ajatuksiaan rehellisesti, vilpittömästi ja perustellusti. Julkisuudessa esitetty näkemys ”merkitsee riskiä tulla laajan yleisön edessä esitetyksi poliittisesti epäkorrektin näkemyksen esimerkkinä. Tämä vaara saa tavallisesti poliitikot ajattelemaan kahdesti ennen kuin he ilmaisevat potentiaalisesti kiistanalaisia ajatuksia.”

Poliitikot tietävät joutuvansa maksamaan kalliin hinnan siitä, jos he ilmaisevat vilpittömän mielipiteensä jostakin vahvoilla mielikuvilla leimatuista kiistakysymyksestä.

Tällaisen tekopyhyyden ja hurskastelun vuoksi, eduskuntaan valitut poliitikot ovat keskimäärin enemmän luterilaisen kristinuskon oppeja ja konservatiivisia tottumuksia ajavia, kuin heidät eduskuntaan valinnut väestö on.

 

Kuitenkin tulevaisuus voi olla parempi:

Suomessa on nyt näkyvissä joitakin merkkejä siitä, että etenkin nuorempi sukupolvi alkaa tuomita hurskastelun ja tekopyhyyden ja uskonnollisten arvojen sisällyttämisen politiikkaan.

Käytännössä, syvään juurtuneet vinoumat (esimerkiksi uskonnolliset arvot ja tekopyhyys) ihmisten arvoissa katoavat vasta sukupolven vaihtuessa, vaikka ne keskustelussa tukahdutetaan jo aiemmin.

Uskonnollisen vaikutuksen eliminointi poliittisesta päätöksenteosta on  toivottava asia (ja vastaavasti, ongelmallista on jatkaa uskonnollisen vaikutuksen otetta yhteiskunnallisesta päätöksenteosta).

Eettisesti kelvoton, eli uskontoon pohjaava näkemys toivottavasti saadaan painettua taka-alalle.

Kuranin ym kuvailema prosessi toimii samalla tavalla kun historiallinen vääryys korjataan ja silloin se on toivottavaa, jotta arvojen vaihtumiseen ei menisi useampaa sukupolvea.

 

     [acknowledgements:  Kiitän erästä jyväskyläläistä professoria sitaattien poimimisesta käytettäväksi sekä tekstipohjasta, jonka parafrasoin oman mielipiteeni mukaiseksi.]