Nyt käynnisä olevien 2016 presidentinvaalien esivaalivaiheen ja aikanaan 2012 vastaavasti olleen esivaalivaiheen evidenssi on aika selvä: Yhdysvalloissa konservatiivileiri on piranha frenzy.

Vuonna 2012 republikaaniset esivaaliehdokkaat ja heidän tukifraktioporukkansa löivät kilpailijoitaan kuin vierasta sikaa. Silloin erityisenä tuoreena piirteenä oli juuri avautunut SuperPac-propagandatuuttien oikeus rajattomaan vaalirahankeruuseen ja se toteutuikin korostetun negatiivisena - ei yleensä minkäänlaisena positiivisena markinointina. Republikaanien esivaali näyttikin sitten murhaavana piranha frenzynä. Äänestäjät oppivat suoraan konservatiivien omilta propagandatuuteilta että konservativiset ehdokkaat ovat pahoja - eikä lopulta yhteiseksi ehdokkaaksi valikoitunut konservatiivi enää onnistunut korjaamaan mainettaan jonka kilpaolevat konservatiivit olivat julkisesti mustanneet.Tulos oli että demokraatti voitti lopullisen kisan.

Jo tällöin nk Tea Party, eli Yhdysvaltain persulit, olivat hajottamisen ja negatiivisuuden ydintä.

Nyt vuonna 2016, hieman uudistuneessa muodossa on käynnistynyt samankaltainen piranha frenzy, Konservatiivit kertovat koko kansalle, miten pahoja ovat presidenttiyttä tavoittelevat konservatiivit. Kun Trump on nyt esivaaliäänimäärillä johtava ehdokas, eräät arvovaltaiset muut konservatiivit ovat kertoneet jo valmiiksi kaikille äänestäjile että Trump on todella paha ja täysin kelvoton ja että ptesidenttinä hän on sitten vaarallinen. Tätä voi pitää hienona palveluksena näiltä konservatiiveilta tavallisen ihmisen tiedonsaannin hyväksi - itse olen vakuuttunut siitä että Trumpin noin arvioituaan, siinä asiassa Trumpin konservatiivit arvostelijat ovat hyvin oikeassa.

 

Piranha frenzyssa konservatiivit syövät omansa.

(Tämä on itsessään oikein mainio asia. yvä että konservatiivit itse hoitavat homman näin.)

 

Jos selityksen yrittää lausua hyvin yksinkertaistetusti, niin se on:

Minun mielestäni konservatiivit käyvät luontaisesti ahneiksi piranhoiksi, sillä eihän heillä ole todellista aatteellista suuntaa, uudistustavoitetta, ei siis mitään todellista asiaa jollainen olisi asiapitoisen kilpailun perusta. Heillä on useita vallanhimoisia konservatiivisia kellokkaita, joilla yhdelläkään ei ole olennaisesti mitään suuntaa tarjota, vaan kisailu tapahtuu henkilömarkkinointina. Konservatiivikellokkaille tyypillisen vallanhimon takia sitten heidän valtavan isossa puolueessaan on kriittinen massa olemassa repivälle, tappajavaistoiselle kilpailulle, eli konservatiivit syövät omansa.