Akateemisen vapauden mahdollisuuksia on kunnioitettava paremmin.

 

Akateemista vapautta on kuristettu muutamana viime vuosikymmenenä, varsin samaa tahtia kuin on lisääntynyt yliopistoissa hallintohenkilöinä työskentelevien ei-opettajien lukumäärä. Viime päivinä minulle on valjennut, miten paljon akateemista vapautta on menetetty verrattuna esimerkiksi tilanteeseen vielä 1990-luvulla.

 

Yliopistoissa on siis paljon parannettavaa.

 

Esimerkiksi, joillakin hallintohenkilöillä tuntuu olevan virheellinen kuvitelma, että mallilukujärjestys, joka siis normihierarkisesti on tarkoitettu pelkästään suositukseksi (neuvo siitä mikä tavanomaisesti on suositeltava opintojaksojen ajallinen suorittamisjärjestys), olisi jotenkin muuttunut pakottavaksi ja velvoittavaksi.

Tällaista kuvitelmaa esiintyy tyypeillä, joilla ei ole osaamista ymmärtää että ihan kaikki mikä on painettuna mustaksi valkoisella, ei kuitenkaan ole toisia ihmisiä velvoittavaa.

 

Tulee ehdottomasti muistaa, että yliopistoon päässeelle, aineensa yliopisto-opintojen opiskelemisen oikeus on perustuslaissa taattu ja suojattu perusoikeus.

Suomen Perustuslain 16 § 2 momentti sen perustan osaltaan säätää:

Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään....

Myös Suomen Perustuslain 16 § 3 momentti (eli tieteen jne vapaus) turvaa yliopiston opiskelijoille tätä samaa. Nimittäin jo Ståhlberg vuoden 1931 teoksessaan (s636) selostaa perustuslain tarkoitusta niin että yliopiston itsenäisyys ilmentyy myös "oppilasten opintovapautena". Olli Mäenpään (2009) mukaan tähän akateemiseen vapauteen (perusoikeus sekin) kuuluu myös oppimisen vapaus (Mäenpää viittaa oikeuskirjallisuuden saksankieliseen termiin Lernfreiheit). Joka sisältää oikeuden opiskella ja hankkia tietoja itseään kiinnostavista asioista. Oppimisen vapauteen liittyy opiskelun vapaus, jonka käyttämistä Mäenpään mukaan nimenomaan yliopistolaki määrittelee.

Mielestäni opiskelun pitäisi saada olla paljon nykyistä vapaampaa.

 

Sitten muutama sana ihmisoikeusjuridiikkaa: Kuten huomataan, perustuslaissa selvästi lukee että tarkempi säätäminen tapahtuu lailla. Sekä tästä nimenomaisesta sanamuodosta että myös siitä että perustuslaillista perusoikeutta ei ole oikeutettua rajoittaa tai estää kuin vain lailla, siis säädösteitse (julkisin säädöksin jotka myös ovat julkisia ja kenen tahansa tiedettävissä) ja lakiin tarkkarajaisesti perustuvilla, sisällöltään selvillä säännöksillä, johtuu että opiskelun rajoittaminen edellyttää lakiin perustuvaa perustetta ja toimivaltaa. Millä tahansa käytänteillä taikka edes lakiin perustumattomilla hallintomääräyksillä ei sovi rikkoa perusoikeuksia.

Myöskään lakiin perustuvaa nimenomaista toimivaltaa vailla annettuja hallinnollisia määräyksiä ei pidetä velvoittavina. Jokaisen rajoituksen osalta on aina kysyttävä, onko se ylipäänsä edes voimaanpantu toimivaltaisen elimen asianmukaisella päätöksellä. Kun niitä kyhättyjä mustia valkoisella kyllä seikkailee papereissa vastaan (päätoimisesti hallintotyötä tekevillä nimittäin on ollut jo monia vuosia aikaa puuhastella monenmoisia suunnitelman asteelle jääneitäkin suunnitelma-asiakirjoja), mutta tarkemmin katsottaessa puuttuvatkin asianmukaiset päätökset.

Yliopiston itsehallinnosta ei johdu toimivaltaa mille sattuu yliopistohallintopäättäjälle tai -elimelle antaa perusoikeuksia rajoittavia määräyksiä. Hallinnossa työskentelevien on nähtävästi erityisen tarpeen perehtyä perusteellisemmin siihen, mitä toimivaltaa oikeasti lakiin perustuu, mitkä käytänteet ovat pelkkiä ohjeita, ja mitkä ovat vain hallintohenkilöiden kuvittelua.

Rajoittamiselle vaaditaan sekä tarkkarajainen oikeusperusta että toimivalta. Ihmisoikeusjuridiikan periaatteet edellyttävät nimenomaan jonkin oikeuden rajoittamista tai estämistä sisällöllisesti merkitsevältä ehdolta tarkkarajaisuutta ja sitä että rajoitus perustuu suoraan lakiin ja sen tekemisen toimivalta perustuu lakiin. Ihmisille kuuluvien perusoikeuksien ja byrokraattien hallintotyön välillä on hyvin usein jännite, sillä hallintohenkilöillä on sekä taipumusta haluta tehdä asioita oman halunsa mukaan että on taipumusta haluta kiertää toisten oikeusturvan takeita vain helpottaakseen oman työnsä sujumista ja vältelläkseen velvollisuuksiensa työläämpiä ja kiistaaherättäviä osasia.

 

Suuria vaikeuksia joillakin hallintohenkilöillä on esimerkiksi noudattaa sen ratiota ('ratio legis'), mitä tavoitellaan kun yliopistot on velvoitettu ja yliopistot ovat omissa strategia- ym asiakirjoissaan velvoittautuneet tunnistamaan ja tunnustamaan muutoin hankittua aiempaa osaamista. Tämä siitäkin huolimatta että hyvin usein yliopiston keskushallinnon voimaanpanemilla nimenomaisilla säädöksillä tätä velvollisuutta on teroitettu.

 

Yliopistohallinnossa onkin paljon parantamisen varaa. Akateeminen vapaus sisältää mahdollisuuksia, joita ei enää hallintohenkilöstö välttämättä muista kunnioittaa. Vapauksien turvaamiseksi on syytä taistella, ja ankarasti.

 

Kim Sjöström

Akateemiset Liberaalit ryn puheenjohtaja